Tarinamme

Vaicute sai alkunsa työterveyslääkäri Raisa Mäkäräisen kehittämästä ideasta: luonnollisesta, lempeästä ja tehokkaasta voiteesta limakalvojen hoitoon. Raisan kiinnostus kasvipohjaisiin raaka-aineisiin ja halu tarjota turvallisia vaihtoehtoja käynnisti tuotekehityksen ja johti ensimmäisen Vaicute-voiteen syntyyn vuonna 2021.

Raisan jälkeen Vaicute siirtyi nykyiselle kolmen naisen tiimille, joka jatkaa brändin kehittämistä ja laajentamista.
Marion Finland Oy perustettiin vuonna 2023 jatkamaan Vaicute-tuotteiden valmistusta ja myyntiä. Toiminta jatkuu edelleen Kainuussa, nyt Sotkamossa.

Vaicute tiimin naiset istumassa kodan edessä, suomalaisen luonnonkosmetiikan valmistajia

Vaicute-tiimi: Kirsi Kuvaja (vas.), Marianne Mäki ja Mari Jaakkola

Tutkimus on osa identiteettiämme

Nykyinen Vaicute-tiimimme muodostuu kemian ja elintarvikebiotekniikan asiantuntijoista; meillä kaikilla on vahva yliopistotausta ja yli 20 vuoden kokemus tutkimus- ja laboratoriotyöstä.

Osaamisemme ydintä ovat:

  • kasvipohjaisten raaka-aineiden tutkimus
  • laboratoriotyön laatu- ja menetelmäosaaminen
  • raaka-aineiden vaikutusmekanismien ymmärtäminen
  • yliopistoyhteistyö ja tieteellinen verkostoituminen

Tämä osaaminen ohjaa kaikkea tuotekehitystämme.
Valitsemme jokaisen raaka-aineen ensisijaisesti vaikutusmekanismien, turvallisuuden ja tutkimusnäytön perusteella.

Kotimaisia raaka-aineita ja tutkittuja tuloksia

Pääraaka-aineemme ovat suomalaisia kasveja, kuten puna-apila, mustaherukka ja kehäkukka, sekä korkealaatuiset kasviöljyt kuten tyrni-, oliivi- ja vehnänalkioöljy.
Kaikki tuotteemme ovat luonnollisia ja osa myös vegaanisia; vain mehiläisvahaa sisältävät tuotteet eivät ole vegaanisia.

Tuotekehityksen rinnalla teemme jatkuvaa tutkimustyötä ja käytämme testiryhmiä sekä yliopistoyhteistyötä, jotta voimme arvioida tuotteidemme vaikuttavuutta ja turvallisuutta mahdollisimman luotettavasti.

Jatkamme siitä, mistä kaikki alkoi — mutta viemme sitä pidemmälle

Vaicute juuret ovat ihon ja limakalvojen hyvinvoinnissa, mutta nykyään Vaicute on ennen kaikkea tutkimukseen pohjautuva kotimainen luonnonkosmetiikkabrändi, jonka tuotteet syntyvät tieteellisen osaamisen, luonnon kasvien ja laadukkaan laboratoriotyön yhdistelmänä.

Tavoitteenamme on kehittää tuotteita, joiden teho perustuu tietoon, tutkimukseen ja raaka-aineiden luonnolliseen voimaan – ja jotka tuntuvat iholla aidosti hyviltä.

 

Jos haluat lukea lisää siitä, miten Vaicute matka jatkui nykyisen tiimin johdolla, löydät lisätietoa blogistamme:
Vaicute jatkuu sittenkin →