Vuoden Yritystoimenpidepalkinto!

Vaicute-luonnonkosmetiikkaa valmistava naisyrittäjäkolmikko istumassa kukkien ja kunniakirjan kanssa. Elävä Kainuu Leaderin Vuoden Yritystoimenpide 2024 palkinto. Marion Finland Oy:lle.

Vaicute-tuotteita valmistava yrityksemme Marion Finland Oy on saanut Elävä Kainuu Leaderin Vuoden Yritystoimenpide 2024 palkinnon. Oli ilo vierailla eilen aurinkoisella ja kauniilla Hyrynsalmella vastaanottamassa tunnustus. Kiitollisena ja motivoituneena jatkamme kohti uusia Vaicute seikkailuja.

Elävä Kainuu Leaderin perustelut:

Vuoden 2024 yritystoimenpiteenä palkittiin Marion Finland Oy:n toiminnan käynnistäminen (Marion) Sotkamosta. Hankkeessa on korostunut yhteistyö, tutkimustyön ja yrittäjyyden yhdistäminen sekä digi- ja teknologian ja paikallisten raaka-aineiden hyödyntäminen. Yritys on eteenpäin katsova, kasvuhakuinen ja innovatiivinen ottaen huomioon myös vastuullisuuden. Yrittäjäkolmikko on tuonut positiivisesti esille osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistämiseen tarkoitettua Leader-rahoitusta. Osa-aikaisina yrittäjinä Marion Finland Oy:ssä toimivat Marianne Mäki, Mari Jaakkola, ja Kirsi Kuvaja.

Vaicute Oulussa 11.-12.10.2025
Vaicute Oulussa 11.-12.10.2025
Tervetuloa tutustumaan Vaicute tuotteisiin Oulun Hyvinvointimessuille! Löydät meidät paikalta M1/1.  Hyvinvointimessut tarjoaa vinkkejä kaikille hyvinvoinnista, kauneudesta, terveydestä ja liikunnasta kiinnostuneille. Messuilla on mahdollista saada alan asiantuntijoiden neuvoja hyvinvoinnin edistämiseen sekä tutustua yrittäjiin ja tuotteisiin. Hemmottele itseäsi – lähde ihastuttaville Hyvinvointimessuille.
Vaicute-tuotteet Hyvinvointifestivaaleilla!
Vaicute-tuotteet Hyvinvointifestivaaleilla!
Vaicute-ihonhoitotuotteet ovat esillä Pasilan joogastudion Hyvinvointifestivaaleilla, jotka pidetään 10.8. klo 16-20:30 Helsingin Pasilassa. Parhaillaan on käynnissä arvonta jossa voittona pääsylippu festivaaleille, sekä oma valintainen Vaicute-tuote. Arvonta löytyy Instagramista: @vaicutecosmeticsTapahtuma sisältää:        Hot joogaaMoctail baarin Tropical house dance party Pienen lahjan  Hot äänimaljakylvyn Hengitysharjoituksen  Luennon ravinnon merkityksestä terveydelle Vegan STREET FOOD Kuvausseinän Upeaa Tropics, Hawaii & Karibia house fusion musiikkiaKurkkaa @pasilanjoogastudio / www.pasilanjoogastudio.fi
Puolukkamätäs. Vaicute osallistuu Oulun yliopiston hankkeseen.
Vaicute mukana yliopiston puolukkahankkeessa
Oulun yliopiston Kajaanin yksikössä alkoi uusi tutkimushanke "Marjoilla menestykseen – uusia tuoteideoita ja bioaktiivisuuksia puolukasta". Olemme mukana hankkeen ohjausryhmässä, joten saamme uusinta tietoa puolukan hyödyntämismahdollisuuksista. Hankkeessa tutkitaan mm. puolukan antimikrobisten ominaisuuksien, sekä puolukasta erotetun potentiaalisen sakeutusaineena toimivan jakeen tuotteistamismahdollisuuksia kosmetiikassa.  Lisätietoa hankkeesta yliopiston sivuilla: Marjoilla menestykseen – uusia tuoteideoita ja bioaktiivisuuksia puolukasta | Oulun yliopisto
Naisten limakalvojen kosteutusvoide apilan kasviestrogeeneilla, ruusunlehtien ympäröimänä – suomalainen luonnonkosmetiikka
Laitetaan hyvä kiertämään #whynotgiveahand
Uusi Vaicute vuosi käynnistyi ihanan yhteistyön merkeissä, jonka kautta arvottiin Vaicute tuotepaketti: kuusenkerkkäöljy limakalvovoiteen tai mustaherukkavoiteen kanssa. -Kaikki ovat korkealaatuisia Sotkamossa valmistettuja luonnontuotteita. Olemme todella innoissamme että pääsimme mukaan viestintätoimisto Why Not PR:n  hyväntekeväisyyshankkeeseen. https://www.instagram.com/share/p/_oMRWzL83 @whynotpr "Uskon että yhdessä voimme saavuttaa enemmän - erityisesti nyt, kun yhteistyö ja auttaminen ovat tärkeämpiä kuin koskaan", toteaa Why Notin Nora. #whynotgiveahand Laitetaan hyvä kiertämään. Toivotamme kaikille kaunista ja lempeää vuoden alkua! - Vaicute naiset: Mari, Marianne ja Kirsi www.vaicute.fi
Vaicute Naapurivaaran Joulumessuilla 6.12.2024
Vaicute Naapurivaaran Joulumessuilla 6.12.2024
Olemme mukana Naapurivaaran Joulumessuilla pe 6.12.2024 klo 10-15. Tule tutustumaan tuotteisiimme ja hankkimaan ihanat Vaicute lahjat pukinkonttiin! Sotkamon ja ehkä koko Kainuun suurimpaan joulumyyjäistapahtumaan on ilmoittautunut 57 myyjää. Uutta edellisiin vuosiin verrattuna on elävä musiikki: klo 13.00 alkaen Duo Tavalliset Tontut ilahduttavat myyjäisten asiakkaita sekä myyjiä hanurimusiikilla. Kannattaa tulla kauempaakin! :) Os: Naapurinvaarantie 20B, 88610 Vuokatti
Mainos Kuoion hyvinvointimessuista, nainen aurinkolaseissa taustalla
Vaicute Kuopion Hyvinvointi-messuilla 28.-29.9.2024
Vaicute naiset olivat esittelemässä ja myymässä luonnonkosmetiikkaa Kuopion Hyvinvointimessuilla 28-29.9.2024. Kiitos osastollamme vierailleille kivoista juttutuokioista ja ostoksista!
Vaicute tuotteet esittelyssä Rovaniemen marttapäivillä
Vaicute Rovaniemellä 18.6.2024
Olimme Rovaniemellä Marttapäivillä esittelemässä & myymässä Vaicute tuotteita. Ihanaa höpöttelyä, innostusta, ajatuksia, koskettaviakin elämäntarinoita, huumoria, hersyvää naurua ja villejä naisia. Kotimatkalla mietittiin, miten 65+ naiset voikin olla niin kauniita ja eloisia. Eikä kyse ole siitä etteikö olis harmaita hiuksia ja ryppyjä, vaan miten itsensä omistaen koko olemisensa kantaa, ja suhtautuu sopivalla keveydellä elämään ja itseensä. Joku kutkuttava sielun vapaus ja helppous paistaa läpi. Eläväisten Marttojen esimerkki sai meidätkin haaveilemaan millaisia hilpeitä heittäytyjiä ja elämästä nauttijia toivoisimme tuossa iässä olevamme. Pitkää ikää ja hyvää terveyttä kaikille, pysyköön pilke silmäkulmassa ja villeys sydämessä!
Eduskuntatalon portaita ja pylväitä
Vaicute eduskunnassa 22.5.2024
Pääsimme tapaamaan kansanedustajia ja veimme luonnontuotealan mahdollisuuksia ja haasteita päättäjien tietoon. Kiitokset tapahtuman järjestämisestä Arktiset Aromit, University of Helsinki Ruralia-instituutti ja Suomen luontoyrittäjyysverkosto, Luonnonvarakeskus, Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral sekä Maa- ja metsätalousministeriö. Lisäksi kiitokset toisille mukana olleille yrityksille alan asioiden edistämisestä ja hyvästä tiimihengestä päivän aikana! Väkipuu Tmi Frantsilan Luomuyrttitila #TerriKunnaskariTmi #BärbarOy #RavintorengasOy #KääpäBiotechOy 
Lahti kyltti auringon laskiessa järven rannassa
Vaicute Lahdessa 19.5.2024
Pääsimme esittelemään tuotteitamme Lahteen Luontojoogaopettajaksi opiskeleville upeille naisille.  Keskustelua naiseudesta ja Vaicutteesta, sekä iloista naurua riitti tunnelmallisessa ympäristössä.
Vuoden Venus
Vuoden Venus
Kainuun Lääkäriyhdistys on palkinnut Raisa Mäkäräisen Vaicute-häpyvoiteen kehittämisestä. Tunnustuksen fyysisenä muotona on Venus-patsas. Roomalainen Venus oli alun perin kasvillisuuden jumalatar, ja miten voisi osuvammin ollakaan – kuivia limakalvoja kosteuttavan Vaicute-voiteen vaikuttavia aineita kun on kainuulainen puna-apila!